Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Leffablogi » Tämän hetken uudet vuokraelokuvat

Tämän hetken uudet vuokraelokuvat

  • tehnyt
Uudet vuokraelokuvat

Vaikka pandemia on pyörinyt maailmalla jo useampia vuosia, on silti kotikatsomoihin riittänyt katsottavaa jo pidemmän aikaa. Eivätkä huippuelokuvien ensi-illat jää vielä näihinkään vuosiin vaan koko ajan on tulossa lisää uusia elokuvia. Kuvaaminen on ehkä ollut hiukan haasteellisempaa kuin aikoihin, mutta kaikki haasteet on otettu vastaan ja niistä on selvitty. Mitä kaikkea on odotettavissa, kun elokuvateatteritkin ovat vihdoin auki? Tuoko se vaihtelua kotiteatterille?

Elokuvateattereiden uusi tarjonta

Ennen kuin mennään varsinaisesti siihen, mitä uudet vuokraelokuvat katsojille tarjoavat, voidaan luoda lyhyt läpileikkaus siihen, mitä on tarjolla elokuvateattereissa esimerkiksi huhtikuun aikana. Mielenkiintoinen tuttavuus on Cow, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on elokuva lypsylehmän todellisuudesta sekä jonkinlainen visualisointi lehmän tekemästä työstä. Tämä elokuva on ehdottomasti katsottava jo sen aiheen pohjalta. Mutta se kertoo myös hyvin intiimisti lehmän arjesta.


Toinen mielenkiintoinen uusi tuttavuus on Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka. Mitä ihmettä on tapahtunut, kun alueelta katoaa postilaatikoita yön aikana? Sehän on selvitettävä ja siitä lähtee liikkeelle todella jännittävä seikkailu, jota tähdittävät muun muassa Veetu Hietanen, Sira Junno sekä Mikael Ehn. Tämä koko perheen seikkailu on yhtä jännittävä kuin suomalaiset kasinot ja niiden tiimellyksessä vietetty aika. Kolmantena voisi vielä mainita kauhuelokuvan The Twin – paha kaksonen. Se on koskettava elokuva, jossa perhe menettää lapsensa auto-onnettomuudessa sekä muuttaa hyvin syrjäiseen maahan eli Suomeen. Tarina kertoo, miten paha ottaa valtaa henkiin jääneestä kaksospojasta.

Hiteiksi nousseet uudet vuokraelokuvat

Palataanpa takaisin elokuvateattereista ja tutkitaan tarkemmin, millaista uutta tarjontaa löytyy uudet vuokraelokuvat -kategoriasta. Myös niiden puolella tarjontaa on koko pandemian aikana ollut ja elokuvia on katseltu suhteellisen paljon, koska etenkin työmatkoista ja harrastuksista jäänyt vapaa-aika on ollut helppo täyttää elokuvilla. Hyvin suosituksi on noussut elokuva Hytti nro 6, joka on Cannesin elokuvajuhlilla palkittu, Juho Kuosmasen ohjaustyö. Etsikkomatkan rauhallisuus vaihtuu kertaheitolla, kun Lauran matkakumppani Ljoha juo itsensä kunnolla humalaan. Tämän elokuvan hienovarainen huumori on jotakin, mikä on ehdottomasti nähtävä.


Pitkän ja venyneen odotuksen jälkeen myös tuorein James Bond elokuva saatiin kaikkien nähtäville. 007 – No Time to Die on Daniel Craigin viimeinen Bond -elokuva ja siinä mies totisesti laittaa itsensä täydellisesti niin sanotusti ‘likoon’. Rauhallinen elämä Jamaikalla saa yllättävän käänteen, kun Bondilta pyydetään apua. Pelastustehtävä, jossa hän yrittää pelastaa siepatun tutkijan, osoittautuu yllättävän hankalaksi ja mysteeririkollinen tuntuu myös käyttävän vaarallista teknologiaa aseistuksenaan. Näitä elokuvia on helppo löytää läheltä, koska elokuvavuokraamo ei tänä päivänä ole kuin klikkauksen päässä.

Mitä muuta uudet vuokraelokuvat tarjoavat?

Jos komedia kiinnostaa, niin ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva on Vuosisadan häät. Tämä elokuva saa välillä jopa koomisia piirteitä, kun Viima yrittää etsiä itselleen deittiseuraa osallistuakseen exänsä Kari-Antin häihin. Kukaanhan ei todellisuudessa tiedä sitä, että Vilma on hyvin yksinäinen. Sitähän ei sovi myöntää, ainakaan ääneen vaan kulissit on pidettävä koossa. Sekin on pyrittävä jollakin konstilla osoittamaan, että Viimalla menee todella hyvin eikä hän haikaile menneitä. Pääroolissa on Matleena Kuusniemi ja elokuva etenee aika ajoin todella railakkaasti.

Toinen mielenkiintoinen komedia on Peruna. Se kertoo 1600-luvun Suomesta, kun eräänlainen startup yrittäjä haluaa tuoda perunaa nauriin tilalle. Sen aikainen yhteiskuntaluokka on varsin jähmettynyttä ja peruna on aivan liian uusi ja moderni tuote. Kukaan ei siihen usko ja niinpä nauriinviljeilijät aikovat laittaa kunnolla kapuloita perunanviljelijän rattaisiin. Jouko Aholan tähdittämä elokuva on katsomisen arvoinen ja varsin seikkaperäinen. Elokuva saa paikoin todella huvittavia piirteitä.